sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tikkausta ja tanssimista.

Tähtipeitto.

 Viikko sitten matkustin mieheni kanssa pääkaupunkiseudulle mukanamme tikkausta odottava tilkkupeitto, jonka ompelin viime talvena.  Olimme sopineet Töölön tilkkupajan Soilen kanssa, että viemme päällisen ja aluskankaan heti junamme saavuttua Helsinkiin. Niin teimmekin. Kylläpä oli monenlaista tikkaumallia, mistä piti valita. Tikkauslangan valinta oli helpompaa. Kun sitten maanantaiaamuna menimme hakemaan peittoa, se odotti meitä valmiiksi tikattuna. Kyllä tikkaus on kuin piste i:n päällä. Olin suorastaan ylpeä peitostani. Sen koko on 250 cm x 260 cm. Reunakaitaleen ompelin kaksinkertaisesta vinokantista; tosin kahdelta sivulta vielä puuttuu toinen ommel. Kiitokset Soilelle ammattitaitoisesta ja ystävällisestä palvelusta ja neuvoista.

Peitto lähes valmiina.

Taustapuolella kaunis tikkaus erottuu edukseen.
Toinen syy, miksi matkustin viime viikonloppuna Helsinkiin, olivat Wanhan Sataman käsityömessut. Tein treffit kolleegani kanssa sinne sunnuntaiksi. Kiertelimme siellä nelisen tuntia. Mukaan tarttui kortteja, helmiä ja muita korutarvikkeita sekä ohutta huopaa. Kangaskiintiö oli täynnä Tampereen reissun jäljiltä. Vaaleanpunaisista helmistä kasasin korusetin.
      
Messuhankintoja.

Kivoja kortteja ja pitsikoristeita.

Vaaleanpunainen korusetti.

Yövyimme matkallamme poikamme luona Espoossa. Kävimme yhdessä syömässä pari kertaa, ja miesväki tutustui Tekniikan museoon ja Ratikkamuseoon minun ollessani käsityömessuilla. Lauantai-illaksi järjestyi mieluisaa puuhaa, kun huomasimme menovinkeistä, että Oopperatalon pihalla on ulkoilmatanssit. Suuntasimme siis sinne. Musiikista vastasi oikea tanssiorkesteri ja solisteina olivat oopperalaulajat. Kivat tanssit, vieläpä ilmaiset. Rytmit vaihtelivat lattareista ja vakiotansseista suomalaiskansallisiin tansseihin.  Ihmisiä oli mukavasti paikalla, osa tanssi, osa katseli. Tällaisia voitaisiin järjestää muuallakin.
       
Oopperan tanssiorkesteri.

Tanssin riemua oopperan pihalla.

Reilu vuosi sitten taittelin paperista LED-valoihin pienet varjostimet, mutta harmikseni ne eivät päästäneet yhtään valoa läpi. Niinpä pistin kukanmuotoiset varjostimet talteen ja vasta nyt sain aikaiseksi tehdä niistä kranssin seinälle. Koska kukkien keskellä oli reikä, peitin sen sinisellä ja oranssilla piipunrassilla sekä "hedelehdillä". Lopuksi liimasin kukat styrox-kranssin päälle liimapistoolin avulla. Peittelin valkoisena pilkottavan pohjan meriheinällä.
Taitellut kukkaset uusiokäytössä.


8 kommenttia:

  1. Kylläpä oli monipuolinen reissu! Peitto näyttää tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis peitto! Teillä on ollut hyvin ohjelmallinen pääkaupunkiseudun vierailu!

    VastaaPoista
  3. Vastaus edellisille: Kun matkustaa monta tuntia junassa, on kiva tehdä monta asiaa määränpäässä.

    VastaaPoista
  4. Kaikkea kivaa olette tehneet reissullanne ja tuliaisiksi saitte mukavat muistot ja hienosti tikatun ja kauniin peiton!

    VastaaPoista
  5. Peitto on kaunis, hienot värit ja kiva malli. Tikkaus on upea. Helsingin matka on ollut onnistunut kaikin tavoin.

    VastaaPoista
  6. Tikkaus ja tanssi sopii sinulle oikein hyvin :) Hienon peiton sait ja paljon muuta mukavaa - tavaraa ja muistoja!

    VastaaPoista
  7. Ihania juttuja kaikki, tanssitkin vaikka en osaa.

    VastaaPoista
  8. Vastaus edellisiin: Niin, mukava reissu muistoineen ja tavaroineen. Nyt peiton viimeinenkin reunakaitale on ommeltu paikoilleen eli peitto on kokonaan valmis.

    VastaaPoista